Tule Sonja!”
Lunta! Sonja seisoo lumikengillä hangessa ja kun ottaa askeleen, on heti kaatua. Ähkää ja puhkaa ja harjoittelee kävelyä. Isän perua tuo ähkäminen, muistaa äiti aina sanoa. Kylmä ilma tuntuu hengityksessä ja pakkanen poskilla. Hän ei ole vielä ollut monesti ulkona yöllä ja tämä onkin jännittävä seikkailu. Jäätynyt metsä seisoo tummana muurina peltoaukean takana. Se näyttää salaperäiseltä ja hiukan pelottavaltakin. Hangessa ei ole muita jälkiä kuin hänen vanhempiensa. Kiteet välkehtivät lumessa ja tähdet taivaalla, ne näyttävätkin todella kirkkailta.
Arja ja Leo, hänen vanhempansa, seisovat selkä häneen päin katsoen ja osoitellen taivaalle. Sonja kahlaa heitä kohden ja ähisee paarustellessaan jättikengissä. Äitil nauraa: “Tule nyt vaan sieltä puhisemasta” Sonja pysähtyy äitinsä rinnalle ja vilkaisee isäänsä. Se katsoo taivaalle näyttäen unohtaneen heidät. “Kylmä!” Sonja puuskahtaa ja äiti tarttuu häntä kädestä lohduttavasti.
“Et ole vielä tottunut, tyttörukka. Monet kerrat olen isäsi rinnalla seisonut täällä pellolla, kun sinä olet tuhissut tyytyväisenä peiton alla." Sonja katsahtaa kotiin päin, josta on kaikki valot pimeänä. "Minut yksin olette jättäneet!" Hän protestoi äänekkäästi, mutta ei kovin tosissaan. He ovat tulleet katsomaan tähtiä ja sitä hänkin on pitkään halunnut. Ja nyt hän vasta katsoo kunnolla ylös niin, että oikein huimaa. Onpas valtavaa! Isä aina sanoo, että katuvalot enemmänkin peittävät, kun valaisevat. Ne kutistavat ihmisten maailmaa niin, että he eivät tahdo huomata tähtitaivasta, maailmankaikkeutta ympärillään.
” Tuo kirkas tähti on Betelgeuze.” isä sanoo ja Arja-äiti näyttää tähden Sonjalle, se on punertava ja loistaa vierustovereitaan kirkkaammin. Tyttö katsoo tähteä ja maistelee hiukan nimeä: “Beetlejuice!” Hän huudahtaa ja äiti myöntää että sepä se.
“Betelgeuze on Alfa Orionis. Se on punainen ylijättiläinen, joka voi muuttua supernovaksi milloin vain, tai on jo saattanut muuttua.” Leo kertoo ja Sonjan silmät ovat suuret. Hän ei tiedä mikä on supernova ja millainen jättiläinen on niin suuri, että menee yli, mutta ei kysy nyt. Tämä on niin jännittävää. Orionin tähdistö seisoo mahtavassa haara-asennossa kuusirintaman yläpuolella. Betelgeuze on sen toisena olkapäänä ja siitä sen nimikin tulee Leo kertoo.
“Tiedätkö Sonja, mikä tähti tuo on?” Äiti osoittaa nyt hiukan alemmas, vasemmalle. “Se on Sirius.” Olja vastaa ylpeänä tietämyksestään. ” Sinä sanoit sitä Koirantähdeksi.” He ovat katselleet joskus tähtiä tietokoneelta. “Mm, se on tähtitaivaan kirkkain tähti, etäisyys 8,4 valovuotta. Sirius on kaksoistähti. Sen seuralainen on valkoinen kääpiö” Isä selittää ja Sonjan mielikuvitus sille parran ja laittaa kääpiön tanssimaan tähden ympäri. “On niin vaikea ymmärtää, että nuo pikkuiset valopisteet ovat itseasiassa jättimäisiä ydinmiiluja, massa niin valtava, että se kaareuttaa avaruutta.” Arja sanoo hiljaa.
Siinä he seisovat taivaan ihmeiden äärellä. Isä kertoo asioita, jotka ovat käsittämättömiä. Kuinka pulsaritähti voi pyöriä itsenä ympäri, jopa tuhat kertaa sekunnissa! Tai kuinka kvasaari (mikä se sitten lieneekään) voi loistaa kirkkaammin, kuin 1000 galaksia, jossa on sata miljardia tähteä?
Niin he käyvät läpi muitakin tähtitaivaan kohteita. Eläinradan merkit ovat keskittyneet Linnunradan vyön ympärille, joka kulkee taivaankannen poikki. Tähtien nimet kalskahtavat komeasti: Procyon, Canis Minor, Epsilon Eridani. Sonja on lumoutunut. Leo kertoo että Neitsyen tähdistössä on galaksijoukko, jossa on yli 13 000 galaksia.
“Tuolla on Deneb. Orionin Rigelin tavoin se on taivaan valtavimpia tähtiä ja 60 000 kertaa aurinkoa kirkkaampi.” Miten jokin voi olla niin paljon aurinkoa kirkkaampi, vaikka aurinkokin on aivan älyttömän kirkas?
Sitten Arja sanoo, että on aika palata sisään, muuten Olja saa flunssan. Silloin pitkiä juovia kaartuu taivaalle.
“Katso tähdenlentoja!” Sonja huudahtaa. Niitä tulee toinen toisensa perään. “Onpa niitä paljon.” Hän katsoo isää ja huolestunut ilme kasvoillaan. “Rauhoitu, ne ovat Leonidit.” Arja nauraa: "Leijonan tähdistöstä."
“Maapallo kulkee nyt komeetan radan lävitse, sen jälkeensä jättämät hiukkaset syöksyvät ilmakehään palaen.” Isä kertoo Sonjalle Tähdenlentoja on useita kymmeniä. Sonja katsoo vuoroin niitä, vuoroin aikuisia.
“Miksi niitä sanotaan Leijonan tähdistön Leonideiksi?” tyttö tavoittelee silmillään Leijonaa taivaalta. “Ne näyttävät tulevan eläinradan Leijonan tähdistöstä.” Leo kertoo. Tyttö pohtii tätä hetken ja hihkaisee sitten: “Melkoinen leijonaneiti sen täytyy ollakin, kun tuollaisen tähtisateen jälkeensä jättää!”
Kirjoittajan lisäys: Leonidit ajoittuvat marraskuulle, jolloin Suomessa ei useinkaan tarvita lumikenkiä. Mutta draamankaaren hyväksi sallinette pienen taiteellisen vapauden!
